Search:
Pohjois-Karjalan Selkäyhdistys ry aloitti keväällä ohjatun kuntosaliharjoittelun jäsenistölleen.
KKI-hanketukihaut avautuvat jälleen syyskuussa. Haettavana ovat sekä KKI-hanketuki että KKI-kehittämishanketuki.
EU-komission asiantuntijapaneeli on valinnut SPAcE-hankkeen menestystarinakseen! Menestystarinat ovat päättyneitä hankkeita, jotka ovat erottautuneet hankkeiden vaikuttavuudella, myötävaikuttaneet paikalliseen päätöksentekoon, saaneet aikaan innovatiivisia tuloksia ja toimivat inspiraationa muille.
Kunnon Laiva kokoaa terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaiset Itämeren aalloille 23.25. elokuuta 2019.
KKI-ohjelma myöntää kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea toimijoille, jotka järjestävät työikäisille sopivaa matalan kynnyksen liikuntatoimintaa.
Onko liikunnasta hyötyä, jos siinä ei tule hiki tai jos se ei edes vähän satu? Onko riittävää harrastaa vain sellaista liikuntaa, joka on aidosti kivaa?