Uutisarkisto

24.11.2016

Porraspäivien osallistujakyselyn tuloksia

Tänä vuonna toteutimme ensimmäistä kertaa Porraspäivien historiassa osallistujakyselyn. Kysely lähetettiin noin 400:lle kampanjaan osallistuneelle työyhteisölle ja saimme yli 200 vastausta, upeaa! Porraspäiviä vietettiin marraskuun toisella viikolla ympäri Suomen.

21.11.2016

Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen rahoitushaku auki

Kiinnostaako työpaikkaanne kestävän liikkumisen kehittäminen? Ehkä kestävän liikkumisen avulla muun muassa lisätä vastuullisuutta, vähentää sairauspoissaoloja, lisätä työhyvinvointia sekä parantaa tuottavuutta ja imagoa?

15.11.2016

Porraspäivinä kiivettiin uusiin ennätyslukemiin!

Porraspäivät-kampanja on nyt ohi ja työyhteisöissä kiivettiin viime viikolla uusiin ennätyslukemiin.

1.11.2016

Porraspäiviä vietetään marraskuun toisella viikolla

Valtakunnallisia Porraspäiviä vietetään 7.–13.11.2016. Työyhteisöille suunnatun kampanjan tavoitteena on herätellä pieniin jokapäiväisiin valintoihin oman terveyden edistämiseksi.

18.10.2016

Matka hyvään kuntoon -kiertueen syksy päätöksessä – ennätykset paukkuivat

Matka hyvään kuntoon -rekkakiertue on nyt syksyn osalta päätöksessään. Kahdeksan viikkoa ja 40 tapahtumaa onnistuivat jälleen superhienosti ja jopa yli odotusten. Testirekassa vieraili näet kaikkien kiertueiden ennätyskävijämäärä, peräti 14 706 osallistujaa!

3.10.2016

Kahta viimeistä kiertueviikkoa viedään

Matka hyvään kuntoon -rekkakiertue on edennyt syksyn osalta jo kahdelle viimeiselle viikolle.