Porraspäivät

 

Porraspäivät on työyhteisöille suunnattu kampanja, jonka tavoitteena on herätellä pieniin, jokapäiväisiin valintoihin oman terveyden edistämiseksi. Porraspäiviä vietetään vuosittain marraskuussa, ja vuonna 2019 kampanjaviikko on 4.–10.11. Kampanjaviikon aikana kannustetaan käyttämään portaita hissin sijaan muun muassa erilaisin portaiden läheisyyteen kiinnitettävin materiaalein. Vuoden 2018 Porraspäivissä oli mukana noin 400 työyhteisöä ympäri Suomea. 

Porraspäivät

4.–10.11.2019
www.porraspaivat.fi

www.facebook.com/porraspaivat

 

Porraspäivillä on kannustettu terveyttä edistäviin tekoihin jo vuodesta 2008. Kampanjaa on toteuttanut ansiokkaasti Pfizerin Maailman tervein kansa 2015 -hanke, jolta se siirtyi KKI-ohjelman vetämäksi vuonna 2014.

Kampanjasivut

Porraspäivillä on omat kampanjasivut osoitteessa www.porraspaivat.fi. Sivuilla voit muun muassa

  • Ilmoittautua mukaan kampanjaan joko yksityishenkilönä tai työpaikkana.
  • Haastaa kavereitasi mukaan.
  • Tulostaa printattavia porraskannusteita, julisteita ja materiaaleja.
  • Tilata julisteita toimituskulujen hinnalla.
  • Ladata valmiin tiedotetekstipohjan työpaikkasi tiedotuskanavia varten.
  • Ladata verkkobannereita omille verkkosivuillesi. 

Porraspäivien Facebook-sivuilla jaetaan kampanjakuulumisia. Osallistu keskusteluun ja postaa omia porraskuvia #porraspäivät.

Ideoi jatkot työpaikallesi

Porraspäivien ympärille voi vapaasti ideoita erilaisia kilpailuja, tapahtumia tai tempauksia omalla työpaikalle.