Liikuntaneuvonnan tila kunnissa. Kettingistä ketjuihin – kohtaamisia kentällä

Liikuntaneuvonnan tila kunnissa -raportti esittelee KKI-ohjelman toteuttaman samannimisen kyselyn tuloksia.

KKI-ohjelma toteutti Liikuntaneuvonnan tila kunnissa -kyselyn keväällä 2013. Kysely lähetettiin Liikunnan aluejärjestöjen kautta kaikkiin Suomen kuntiin. Kyselyyn vastasi yhteensä 158 kuntaa, joiden yhteenlaskettu asukasluku on lähes 4,5 miljoonaa. Kyselyn tuloksista ja liikuntaneuvontaa käsitelleistä taustaselvityksistä syntyi Liikuntaneuvonnan tila kunnissa -raportti. Raportissa esitellään kyselyn tuloksia ja pohditaan niiden merkitystä valtakunnallisesti asetettujen liikuntaneuvonnan tavoitteiden ja KKI-ohjelman tulevien toimenpiteiden osalta. Lisäksi selvityksessä annetaan kehittämisideoita liikuntaneuvonnan käynnistämiseen ja kehittämiseen.

Raportissa on 68 sivua ja sen ovat kirjoittaneet Sari Kivimäki ja Katariina Tuunanen.

Raportti maksuton, mutta tilaaja maksaa toimituskulut. Raportin voi tilata osoitteesta tilaukset(at)likes.fi tai sähköisen tilauspalvelun kautta. Oppaan voi ladata myös maksuttomana pdf-tiedostona.