Hyvinvointia parturi-kampaamosta

Mistä on parturi-kampaajien hyvinvointitreffit tehty? Iloisista, aktiivisista naisista, rennosta, mutta asiallisesta ohjelmasta sekä pienestä purtavasta. Näitä kaikki pääsimme kokemaan, kun Kampa-hankkeeseen osallistuvat parturi-kampaajat tapasivat toisiaan Oulussa ja Raahessa syksyn 2018 aikana.

Kampa – hyvinvointia parturi-kampaamosta -hankkeen tavoite oli jo useimmille treffeille osallistuneille tuttu: päämäärä on paitsi parturi-kampaajien itsensä, myös asiakkaiden hyvinvoinnin lisääminen. Arkiaktiivisuuden lisääminen, työpäivän tauottaminen, pienet palautumisjaksot työpäivän aikana sekä järkevä syöminen puhututtivat parturi-kampaajia, joista valtaosa on pienyrittäjiä. Joskus puhelias asiakas voi viedä ajan omalta ruokatauolta, joskus työpäivän jälkeen on seisomisesta niin väsynyt, että ei jaksa ajatellakaan liikuntaa. Kuulimme hyviä ideoita:

  • ”Meidän liikkeeseen on hankittu puolapuut, joissa on hyvä roikkua vaikka pienikin hetki asiakkaiden välillä”.
  • ”Listaan tekemättömät työt paperille ja raksin, kun ne on hoidettu. Ei rasita aivoja läheskään niin paljon kuin yrittää pitää mielessä kaikkia tekemättömiä töitä.”

Ensi vuonna parturi-kampaajien liikunnallisuutta tuetaan muun muassa mahdollistamalla tutustumista eri lajeihin yhdessä muiden parturi-kampaajien kanssa – olisiko esimerkiksi kuntonyrkkeily hyvää vastapainoa staattiselle työlle tai auttaisiko jooga myös keskittymään?

Mahtavaa, että meille parturi-kampaajille on järjestetty tämmöistä!

Mutta mitä voisi tarkoittaa käytännössä asiakkaiden hyvinvoinnin lisääminen? Treffeillä siitä keskusteltiin ja todettiin, että asiakkaille kannattaa puhua omasta kokemuksesta lähtien: ”Esimerkiksi itse olen huomannut vireystilani paranevan, kun syön säännöllisesti.” Motivointikorttien jakaminen voi toimia myös keskustelun pohjana asiakkaan kanssa. Toista asiakasta voi motivoida tieto siitä, miten elintavat vaikuttavat hiusten hyvinvointiin, toinen innostuu pohtimaan arjen pienten liikuntatekojen merkitystä hyvinvointiin. Näitä parturi-kampaajat pääsevät testaamaan ensi vuonna liikkeissään.

Kampa-hanketta on toteutettu vuoden 2018 aikana Oulun ja Raahen alueella KKI-ohjelman ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiön rahoituksella. Vuonna 2019 toimintamallin testaamista jatketaan ja laajennetaan muille paikkakunnille Pohjois-Suomessa.

Teksti: Marja Vanhala ja Jenna Ojala
Kuvat: Kampa-hanke ja Pixabay
Lisätietoja: jenna.ojala (at) odl.fi

www.facebook.com/kampa.hyvinvointia.parturikampaamosta