Toiminnallista harjoittelua ulkoilmasta nauttien

HERACLES ry on Kanta-Hämeessä toimiva vuonna 1998 perustettu riihimäkeläinen kamppailu-urheiluseura. Seuran ohjaajat omaavat pitkän taustan kamppailu-urheilusta sekä voimailusta. Seuran riveissä harrastetaan myös kahvakuulaharjoittelua.

Seuran koulutetut kahvakuulaohjaajat ovat jo muutaman vuoden ajan tarjonneet Riihimäellä ja Lopella mahdollisuuden osallistua ohjattuihin kahvakuulaharjoituksiin. Toiminta on ilmaista ja se on suunnattu kaikille oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidosta kiinnostuneille. Vuonna 2016 HERACLES saa toiminnalle KKI-ohjelman hanketukea.

Harjoittelu on niin sanottua toiminnallista harjoittelua, joka tukee erinomaisesti työkyvyn ylläpitoa. Toiminta pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti eri tasoiset harjoittelijat. Harjoituksissa ohjaajat neuvovat osallistujia huomioiden jokaisen kuntotason ja kokemuksen. Kuulaliikkeitä voi harjoitella ohjatusti. Tämä sopii erityisesti henkilöille, jotka haluavat harjoitella lisää omatoimisesti. Aiempaa kokemusta liikunnasta tai lajista ei tarvita.

Toiminnan tavoitteena on aktivoida alueen ihmisiä kuntoilemaan iästä, sukupuolesta tai kuntotasosta riippumatta sekä tuottaa ammattitaitoista, edullista ja turvallista liikuntapalvelua eritasoisille liikkujille.

Riihimäen ja Lopen kahvakuulatoiminnan tarkoituksena on tarjota aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä keinoja kannustaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin. Tavoitteena on toiminnan myötä saada ihmiset kiinnostumaan oman terveyden ylläpidosta liikunnan kautta ja näin parantaa muun muassa työssä jaksamista.

Kahvakuulaharjoitukset toteutetaan yhteistyössä Lopen Voima ja Kunto Teamin kanssa. Harjoitusten ohjaajina toimivat edellä mainittujen seurojen kokeneet kahvakuulaohjaajat sekä pitkään lajia harrastaneet.

Monesta muusta voimailulajista poiketen harjoittelu tapahtuu ulkona ympäri vuoden, ilman säävarausta. Harjoitukset järjestetään Riihimäellä urheilutalon takaisella parkkipaikalla (hiekkakenttä) maanantaisin ja Lopella vanhalla torilla (hiekkakenttä) keskiviikkoisin klo 18.00-19.00.

Mukaan tarvitaan säänmukainen ulkoliikuntavarustus sekä juomapullo. Harjoituspaikalta löytyy muutamia lainakuulia, joilla pääsee alkuun harjoittelussa.

Teksti: Juha Höök
Kuvat: Kari Lindqvist & Tipi Taskinen

Lisätietoja:

HERACLES ry
PL24
11101 Riihimäki
p. 040 5053511
[email protected]

www.heracles-finland.fi
Heracles Finland Facebookissa