Sujuva palvelukonsepti tukee asiakkaita elämäntapamuutoksissa

Oulun Höyhtyän kaupunginosan hyvinvointipiste Välkkeessä käynnistettiin maaliskuussa 2015 matalan kynnyksen, yhden luukun palvelukonsepti, LIIHY-hanke erityisesti pitkäaikaistyöttömille. Konsepti sisältää pitkäaikaistyöttömien terveystarkastukset, liikunnan ja ravinnon puheeksi ottamisen sekä työttömien ohjaamisen mm. kuntouttavaan työtoimintaan. Hanketta toteuttaa Lintulammen asukasyhdistys ry.

Näiden toimien päätavoitteena on asiakkaan työ- ja toimintakyvyn palauttaminen. Yhdessä mietitään millä tavalla lähdetään liikkeelle ja mitkä ovat väli- ja päätavoitteet puolen vuoden palvelun aikana. Muutoksia voidaan suunnata ravinto- tai liikuntatottumuksiin pieni askel kerrallaan, jolloin saavutetaan pysyvämpiä tuloksia. Yhteistyötä liikunnan ja ravinnon puheeksi ottamisen mallissa tehdään Oulun kaupungin liikuntaneuvonnan, hyvinvointikeskuksen sekä pisteiden kanssa.

Yhdessä pohtien muutosta kohti

Oulun kaupungin hyvinvointikeskus ja -pisteet tekevät palveluvaraukset Välkkeen liikuntaneuvontaan perjantaisin pidettävään vastaanottoon. Vastaanotolla on reilusti aikaa käydä läpi asiakkaan tilanne ja yhdessä pohtia, mitkä olisivat hänelle tärkeitä tavoitteita elämäntapamuutoksessa.

Ohjaajan toiminta keskittyy maanantaista torstaihin yhteydenpitoon asiakkaisiin, heidän valmennukseensa ja kuntouttavan ryhmän aktivointiin. Kuntouttavan ryhmän ohjauksessa käytetään kokemusliikuntaa, jolla saadaan positiivisia ajatuksia liikunnasta ja opetellaan valmistamaan terveellisiä sekä monipuolisia aamupaloja yhteisissä aamuhetkissä.

Asiakkaan onnistunut polku

Vastaanotolle tuli nuori asiakas, jolla oli syömishäiriötausta. Hän oli jo toipumassa sairaudestaan käytyään vertaistukiryhmässä usean vuoden ajan ja oltuaan säännöllisesti terveydenhoitajan seurannassa. Asiakkaalla oli kuitenkin edelleen tarve saada tukea elämäntapamuutoksessa ja painonhallinnassa. Keskustelun jälkeen rakensimme yhdessä liikuntasuunnitelman kuntosali- ja aerobiseen harjoitteluun sekä pohdimme hyvää syömistä käyttäen tukena KKI:n Pysyvästi paino hallintaan -opasta. Teimme myös InBody-kehonkoostumusmittauksen, josta asiakas sai palautteen. Tämän jälkeen pidimme yhteyttä sähköpostitse sekä puhelimitse, jotta tiedettiin harjoittelun sujuvuus sekä tarvitseeko asiakas lisätukea. Kolmen kuukauden jälkeen meillä oli tapaaminen, jossa harjoituspäiväkirjasta näimme harjoittelun sujuneen täsmällisesti. Kunto oli kohentunut ja ruokailutottumukset parantuneet entisestään.

Kesä oli alkamassa, joten teimme jatko-ohjelman harjoitteluun ja päätimme jatkaa yhteydenpitoa. Ensimmäinen yhteydenotto olikin iloinen, koska asiakas oli saanut kesätöitä ja opiskelupaikkakin oli varmistunut. Asiakas oli motivoitunut ja lupasi kesätyöstä huolimatta jatkaa harjoittelua ohjelman mukaisesti. Alkusyksystä toistimme vielä kehonkoostumusmittauksen, josta palaute annettiin viimeisessä yhteistapaamisessa.

Tulokset olivat hyvät, lisäksi suhde ruokaan ja liikuntaan ja niiden merkitykseen olivat kunnossa. Asiakas oli kokenut palvelun onnistuneeksi erityisesti siksi, että ohjaajalla oli aikaa kuunnella häntä. Lisäksi kokoaikainen tuki puhelimitse tai sähköpostitse oli asiakkaalle tärkeä, sillä varsinkin alussa tuli eteen harjoitteluun liittyviä kysymyksiä, joissa tarvittiin valmennuksellista tukea.

Teksti ja kuvat: Kari Heljasvaara

Lisätietoja:
hankevastaava Kari Heljasvaara
LIIHY-hanke
Lintulammen asukasyhdistys ry
puh. 044 7577 801
[email protected]