Harrastelentopallon suosio ilahduttaa Oulussa

Oulun Kisko on järjestänyt KKI-hanketuen avulla harrastelentopallotoimintaa. Ensimmäiset harrastekurssit herättivät kiinnostusta jopa yli kuntarajojen. Hyvänä esimerkkinä voi mainita toimintaan osallistuneet iiläiset, jotka innostuivat toiminnasta niin paljon, että ottivat sen lajiksi omaan urheiluseuraansa Iin Urheilijoihin. Nyt Iissä saatiin alulle junioritoiminta. Parhaimmillaan harrastetoiminta on juuri tätä – se synnyttää uutta toimintaa!

Oulun Kiskon järjestämillä aikuisten lentopallokursseilla pyritään parantamaan lajin harrastusmahdollisuuksia Oulun alueella. Kurssien tarkoituksena on antaa kaikentasoisille aikuisille mahdollisuus harjoitella ja harrastaa lentopalloa ohjatussa ympäristössä. Lentopalloa on harjoiteltu kurssimuotoisesti jo muutaman vuoden ajan. Heti ensimmäisestä kurssista alkaen kysyntä on ollut runsasta, eikä suosiolle ole näkynyt loppua. Kursseille onkin ehtinyt osallistua joukko erilaisen urheilutaustan omaavia henkilöitä, joita on yhdistänyt kiinnostus lentopalloharrastusta kohtaan.

Oulun Kiskon toiminnan kehittämistä pohtinut Petri Nurro huomasi, että Helsingissä toimii koripallossa harrastekorisryhmä. Tästä syntyi idea harrastetoiminnan aloittamisesta myös Oulun Kiskossa. Ensimmäinen kurssi järjestettiin keväällä 2015, johon ilmoittautumisia tuli Oulaisista saakka. Ryhmä täyttyi hetkessä, joten päätettiin perustaa vielä toinen ryhmä – sekin täyttyi nopeasti. Keväällä saadun kurssin suosion perusteella kurssia päätettiin jatkaa syksyllä ja siihen hyödynnettiin KKI:n hanketukihakua.

KKI-hankkeen kohderyhmänä ovat lentopallosta kiinnostuneet työikäiset. Hankkeen tavoitteena on aktivoida liikkumaan säännöllisesti sekä nauttimaan terveellisestä elämästä lentopallon avulla. Hankkeessa järjestetään kolme yhden kuukauden mittaista lentopallokurssia. Ohjatut harjoitukset järjestetään kerran viikossa yhteensä neljä kertaa per kurssi. Kursseille otetaan 15 osallistujaa. Toimintaan otetaan mukaan kaiken tasoisia pelaajia ja tarkoituksena on opettaa lentopallon perusasioita sekä tuoda harjoituksiin lisää haastetta taitojen kehittyessä. Lentopallossa käytettyjen oheisharjoitteiden avulla pystytään parantamaan kurssilaisten keskivartalon lihaskuntoa sekä vähentämään niska-hartiaseudun kireyksiä.

Kurssien vetäjinä ovat toimineet Sami Tervonen ja Aleksi Ronkainen. Kun ohjaajia on kaksi, jokaiselle kurssille on pystytty ottamaan mukaan enemmän innokkaita harrastajia. Kahden valmentajan ansiosta myös ohjauksen taso kursseilla on pysynyt korkeammalla. Harrasteohjaajina Sami ja Antti ovat saaneet osallistujilta hyvää palautetta. Ohjaajilla pitää olla pelisilmää ja osaamista, kun kentällä taitotaso saattaa vaihdella merkittävästikin. Onnistumisesta kertoo sekin, että Samin ja Antin vetämille kursseille on haluttu jatkoa!

Miltä tulevaisuus vaikuttaa?

Uudet osallistujat ovat jatkossakin tervetulleita kursseille jo tutuksi tulleiden kurssilaisten rinnalle. Kurssit ovat selvästikin olleet toivottu lisä lentopallon harrastamiseen, joten tarkoituksena on toiminnan ylläpitäminen myös jatkossa. Tälläkin hetkellä on kokeilussa uudenlainen kurssi, jonka tarkoituksena on tarjota palvelua entistä suuremmalle joukolle harrastajia. Uudella kurssilla pyritään siirtymään entistä pidemmälle lentopallon peliteknisiin ja pelitaktisiin asioihin sekä vastaamaan kurssien aikana ilmenneeseen uudenlaiseen kysyntään lajin vaativammasta harjoittelusta.

Lentopalloliiton aluepäällikkönä toimiva Harri Paadar on samoilla linjoilla. Harrastetoiminnan kautta saadaan seuroihin uusia harrastajia. Lentopallo kiinnostaa työikäisiä ja lajina se sopii hyvin vaikkapa toimistotyöntekijöille. Liikkuminen kentällä on monipuolista ja käsien kurotukset ja koko kehon hallinta pistää kroppaa mainiosti liikkeelle.

Juttu alkuperäisessä muodossaan täällä.

www.oulunkisko.fi